Töihin SaVoLille
Tule mukaan tiimiin!
Hae ohjaajaksi tai valmentajaksi!
Kausi 2025-2026 alkaa elokuussa viikolla 35. Valinnat ohjaajista ja valmentajista tehdään kesäkuun puoliväliin mennessä, jolloin ilmoittautuminen avautuu harrastajille.
Sinun ei tarvitse olla valmis ammattilainen, SaVoLi tarjoaa sinulle mahdollisuuksia kouluttautua ja kustantaa esimerkiksi lajiliittojen koulutukset kun sitoudut vähintään yhdeksi kaudeksi (syksy-kevät). Lisäksi tarjoamme seuran sisällä tarvittavaa koulutusta sinun tarpeisiisi vastaten. Arvostamme ominaisuuksissasi iloa ja intohimoa työskennellä liikunnan parissa sekä halua oppia ja kehittyä työssäsi!
Toimiaksesi apuohjaajana, sinun tulee olla 13-vuotta täyttänyt.
Maksamme ohjaajille ja valmentajille seuran oman palkkataulukon mukaista palkkaa, joka huomioi kokemuksen, koulutuksen sekä alan yleisen palkkaohjeistuksen. Henkilöstöetuna saat alennuksen kaikista ryhmistämme joko itsellesi tai perheenjäsenelle. Lisäksi saat tilat omaan käyttöösi esimerkiksi syntymäpäivien järjestämistä varten edullisemmin.
Valmentajan tai ohjaajan tehtävissä toimiessa henkilön tulee esittää työnantajalle rikosrekisteriote, joka perustuu lakiin lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002).
HAKU
Alle olevalla lomakkeella voit hakea Savolille ohjaajaksi tai valmentajaksi. Tulevan kauden suunnittelu aloitetaan vuosittain helmi-maaliskuussa, jolloin käynnistämme varsinaisen rekryn. Lukujärjestys pyritään julkaisemaan jäsenille kesäkuussa, jolloin avautuu myös ilmoittautuminen uudelle kaudelle. Vapaamuotoisia hakemuksia voi jättää ympäri vuoden ja mukaan ohjaamaan on mahdollista päästä myös kesken kauden!
Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse toimisto@savoli.fi .
Täytäthän haun kaikki kentät, jos jokin jää tyhjäksi, lomaketta ei voi lähettää. Lomake on lähtenyt kun sen tilalle ilmestyy teksti ”kiitos hakemusestasi, otamme sinuun pian yhteyttä!”.
Savonlinnan Voimistelu ja Liikunta
Toimisto
toimisto@savoli.fi
Seurakoordinaattori
Ida Vänttinen
Puh. 0442354028 (arkisin)
ida@savoli.fi
Puheenjohtaja
puheenjohtaja@savoli.fi
SAVOLI-Sali
Savonlinnan Voimistelu ja Liikunta
Nojanmaantie 15
Savonlinna, 57210
Finland